Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja sekä vähintään kaksi ja enintään yhdeksän muuta jäsentä sekä 0-5 varajäsentä.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Rahastonhoitaja hoitaa yhdistyksen rahaliikennettä.

Hallituksen jäsenet sitoutuvat virkaansa allekirjoittamalla hallituksen muodostamisen yhteydessä virkaehdon tai vannomalla suullisen valan.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen edtyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Hallitus voi päättää yhdistyksen omaisuuden myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä.

Edellinen                                                                                  Seuraava